Tavallaan asiat ei muutu, ne vaan on. Osittain kauniina, osittain riitasointuisina. Jollain tasolla kuitenkin etenemme, ja toivomme parempaa. Ja jollain tasolla se myös tulee, tai ainakin moni asia muuttuu. Vaikka oikeastaan mikään ei muutu. Olemme edelleen täällä, osana jotain josta suodatamme vain pienen osan ja josta puuttuu jatkuva valo. Onneksi, jos oikein pyrimme muutokseen saamme kokea tuon valon ajoittain. Joskus se myös saapuu koska olemme jo kaiken menettäneet ja laskeudumme toiselle puolelle. Sen enemmän hengitämme sen enempi asiat ovat tosi, vaikka todellisuudessa luomme siitäkin osan. Se on vaikea havainnoida mutta silti mukana kaikessa. Jos jotenkin äänen avulla voisi irtautua tuosta kaavasta. Vajota johonkin jossa ei olisi minuutta, ajatuksen luomia kaavoja tai hahmotelmia. Silloin se olisi todellista, joskin vain hetkellisesti, silti merkityksellisesti osana maailmaa jonka ohitimme rakkauden varjossa.